Katkera vanha nainen, paholaisen pahin keksintö

Eräs ihminen sanoi minulle tänään, että elämä koulii meistä sellaisia kun haluaa, joistakin tulee lempeitä ja rakastavia ja joistakin kyynisiä ja katkeria. Hän kuulemma itse kuuluu tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Tulin jotenkin surulliseksi, miten joku 80-vuotias ihminen voi ajatella noin. Ihan turhaa syyttää elämää, jos on katkera. Katkeruus johtuu anteeksiantamattomuudesta, se on myrkky, joka leviää ja täyttää ihmisen vihalla. Jos olisi totta, että kaikista, jotka ovat joutuneet kokomaan kovia, tulisi katkeroituneita ihmisiä, minä olisin niin myrkyllinen, ettei minun lähelläni voisi edes olla. En minä olisi edes selviytynyt kaikesta, jos olisin jättänyt antamatta anteeksi ja kylmettänyt itseni. Aika hyvä suoritus, selviytyä 80-vuotiaaksi sydän täynnä vihaa. Sitä vaan ei pysty enää sen ikäisenä peittää, tämä kyseinen nainenkin heti kättelyn jälkeen purkasi kiukkuaan ja vihaansa puoli tuntia. Hän huusi ja huusi ja haukkui lyttyyn kaikki mahdolliset ihmiset. Hän oli kuin tulivuori, joka purkautui. Näin melkein savun nousevan hänen päästään.

Näen työssäni jatkuvasti samankaltaisia ihmisiä. Se on surullista. Miten tärkeää meidän olisikaan pitää huolta sydäntemme tilasta. Täytyisi välillä pysähtyä, ja tutkia itseään, onko itsessä anteeksi antamattomuutta. Jos on niin sille asialle on tehtävä jotain! Joskus ajattelin, että minulla on oikeus olla antamatta anteeksi, minulla on oikeus kostaa. Ei ole. Me olemme ihmisiä, me olemme epätäydellisiä, me kaikki tulemme tekemään väärin, ikävä kyllä useimmiten niille, joita eniten rakastamme. Jos katsoo olevansa oikeutettu siihen, ettei tarvi antaa anteeksi, siitä ei kärsi kukaan muu kuin ihminen itse. Ihminen, jota on satutettu, kostaa vain itselleen katkeroitumalla. Siitä ei kärsi kukaan muu niin paljon. Sellainen ihminen jää yksin.

Miten voi antaa anteeksi? Se ei ole tunteista kiinni. Jos joku on loukannut, tottakai se tuntuu pahalta. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että hyväksyisimme oikeudeksi sen pahan, mitä meille on tehty. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että meistä ei välttämättä tuntuisi enää pahalle. Anteeksi antaminen on päätös. Vaikka minua olisi kuinka loukattu, minun tulisi päättää antaa anteeksi, minun tulisi päättää puhua hyvää tuosta ihmisestä ja siunata häntä. Eli pelkkä anteeksi antaminen ei riitä. Minun täytyy lopettaa pahan puhuminen ihmisestä, joka on loukannut minua ja alkaa puhumaan hyvää, tai olla sitten vaikka hiljaa. Eihän se ole mitään anteeksi antamista, jos nostaa samat vanhat asiat esiin uudelleen ja uudelleen. Joku voisi käsittää nyt kaiken niin, että mielestäni asiat pitäisi lakaista maton alle, mutta en tarkoita sitä. Kun joku loukkaa, ja se sattuu, meidän pitää antaa itsellemme aikaa parantua, käsitellä asia. Joskus ihmissuhteissa tilanne menee niin pahaksi, että se on laitettava poikki. Silti voi antaa anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita sitä, että on jatkettava ihmissuhdetta, joka vain tuhoaa molempia osapuolia. Vaikeudet voi kääntää vahvuudeksi. Mikään ei ole yhtä ihanaa kuin ihminen, joka on täynnä voimaa ja rakkautta, joka on kääntänyt kaikki kokemansa vaikeudet hyväksi. Sellainen ihminen on täynnä elämän ja kokemuksien tuomaa viisautta. Itse haluan ainakin pyrkiä muuttumaan sellaiseksi.

Kun on sisällä hyvä olo, näkee myös ympärillään kauniita asioita. Ja niitähän tämä maailma on täynnä! Miksi siis keskittyä kaikkeen negatiiviseen. Annetaan anteeksi, toistemme niin kuin myös itsemme takia. Mennään kesää kohti ja katsellaan kun luonto herää eloon. Samalla tavalla me heräämme elämään, kun sulatamme jäät ja lumet sydämestämme ja ravitsemme sitä hyvillä asioilla.