keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Raskausajan viimeinen kolmannes..



Ihan kuin raskausajan viimeinen kolmannes. Odotusta. Tiedän, että pian alkaa tapahtumaan, samalla se pelottaa, mutta toisaalta olen innoissani. Aika vain kuluu niin hitaasti, enkä olenko valmis vielä tuleviin juttuihin, tai eihän minun tarvitse valmis olla, mutta opinko minä ja osaanko minä?
Tuttu ja turvallinen muuttuu uusiksi haasteiksi. Enää en voi kulkea päivästä toiseen saman kaavan mukaan illalla miettien, oliko tänään eilinen huominen vai viime viikko.

Kaikki päivät muistuttavat tällä hetkellä toisiaan, ihan kuin aika olisi pysähtynyt. Rutiinit ovat tärkeitä ja ne luovat turvallisuuden tunteen, silti tällä hetkellä alan enemmänkin ahdistumaan. Aamulla herään, keitän kahvit, puen ja meikkaan, nousen samaan bussiin, menen samoille asiakkaille, vastaan dementikkojen samoihin kysymyksiin, bussilla kotiin, keitän kahvit, istun koneelle, puhun puhelimessa, käyn kaupassa, katson salatut elämät, menen suihkuun ja luen mielettömän hyvää kirjaa niin kauan, että nukahdan. Herään seuraavaan samanlaiseen päivään aina uudelleen ja uudelleen.

Kohta samanlaiset päivät ovat kuitenkin historiaa ja se pelottaa ja toisaalta odotan innolla. Näillä näkymin olen tammikuussa Tampereen selviämis- ja katkaisuhoitoasemalla! En ole työskennellyt sattuneesta syystä päihdetyön parissa, koska vuosia taaksepäin olisin ihan yhtä hyvin voinut itse olla asiakkaana. Nyt ainakin tiedän olevani valmis mielenterveys- ja päihdetyöhön. Olen edennyt ja saanut käsiteltyä asiani siihen malliin. Kun itse olin vielä keskellä prosessia, meinasin heittää henkeni jo ajatuksesta, että minun tulisi työskennellä päihde- ja mielenterveysongelmaisten kanssa. Nyt kun olen kohdannut mielenterveysongelmaisia tämän hetkisessä työssäni, olen aina ihan innoissani, minua kiehtoo niin paljon psyykepuoli, ja huomaan, että minulla on kyllä vahvuuksia alalle. Suurimmat vahvuuteni tuntuvat olevan keskustelutaito ja asiakkaan kohtaaminen, empatiakyky ja tunneäly. On helppo samaistua, koska olen käynyt läpi saman tyylisiä asioita. Eräs asia mikä minua huolestuttaa on, miten tulen selviämään väkivaltaisista asiakkaista. Taustani vuoksi menin ainakin ennen ihan lukkoon, jos jouduin uhkaavaan tilanteeseen työssäni. Minä odotan mielenkiinnolla, olenko jo alkanut toipumaan traumoistani, uskoisin ainakin niin! Voi kun olisin vielä 16-vuotias hoitoapulainen psykogeriatrisella osastolla, joka sai iskuja tämän tästä, eikä ollut moksiskaan, oppi vain varovaisemmaksi, eikä osannut alkaa pelkäämään.

Muistan kun elämäni oli huonoimmalla mallilla, että minulla ei ollut unelmia. Minä aina ihmettelin miten muilla saattoi olla unelmia, mutta minä en kyennyt unelmoimaan mistään. Minä olin ahdistuksen häkissä pimeässä, tiesin, että on valoa, mutta se ei osunut minuun. Minä vain elin, halusin tulla hulluksi, etten olisi ollut tietoinen siitä paskasta missä elin, mutta en tullut, en sitten millään. Joka aamu heräsin järjissäni, tietäen kuka olen ja missä olen. Päiväkirjani olivat täynnä sivuja, missä kyselin, oletko Johanna vielä hengissä? Vieläkö joudut olemaan täällä? Kirjoittelin runoja, joista kaikista huokui ahdistus, epätoivo ja kuoleman kaipuu. "Odotan kuolemaa, vaikka tiedän, että seuraava aamu minut haluaa" -tyylisiä tekstejä sivu tolkulla. Huh, en ole kyllä sama nainen enää. Minä en tunnista itseäni. Olen nykyisin energinen, lämmin, aikaansaava, positiivinen ja rohkea. Ennen olen kaikkea muuta. Se on kyllä totta, että niin kauan kun on elämää, on toivoa! En olisi koskaan uskonut, että minä saan nousta ja vapautua masennuksesta.

Minulla on nyt unelmia, minulla on tavoitteita. Minun unelmani ovat valmistua psykiatriseksi sairaanhoitajaksi, mennä naimisiin ja muuttaa Kimmon kanssa yhteiseen kotiin, missä on tumma laminaattilattia. Ja mersukin olisi kiva, Jorman mersu. Haluan laulaa ja kirjoittaa. Tahdon luoda paljon ja pysyä positiivisena ja vahvana. En ikinä enää anna katkeruuden ja vihan saada minua valtaansa. Tahdon palvella ja olla käytössä ja tahtoisin lisäksi alkaa toimia sielunhoitajana.

Nyt palaan mielenkiintoisten kirjojeni pariin ja imen itseeni lisää tietoa! Sytytän kynttilöitä, olen sohvalla viltin alla ja syön jäisiä tyrnimarjoja, täydellistä! Palataan ensi kuussa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti