Kyllä se on totta, että koti kuvaa ehkä parhaiten, millainen ihminen on, tai voiko ihminen hyvin. Kun muistelen, millainen asuntoni oli silloin, kun makasin päivät pitkät kotona masentuneena, on kyllä kaikki muuttunut huomattavasti. Ennen elin roskan ja lian keskellä. Voin paljastaa, että koko vaatekomeroni oli lattiasta kattoon täynnä jätesäkkejä, jotka taas sisältivät roskapusseja, joita en toimintakyvyn ollessa nolla, jaksanut viedä roskiin. Asunnon lattiaa tuskin näkyi ja kaikki huonekalut olivat rikkinäisiä tai muuten vaan rumia ja likaiset astiat lilluivat paskaisessa tiskivedessä. Jääkaapissa oli valo ja korkeintaan jotain homehtunutta ruokaa. Nyt oikeastaan kaikki huonekalut ym on mennyt uusiksi, kotona ollessa en muuta melkein teekkään kun siivoan ja laitan paikkoja hienoksi. Jääkaappi on täynnä terveellistä ruokaa ja kilisevät kaljapullopussit ovat historiaa. Joskus kun läheinen on masentunut, ei sitä välttämättä huomaa, eikä ehkä masentunut itsekkään tajua voivansa huonosti. Silloin varmaan täytyisi hälyytyskellojen soida, jos oma tai läheisen koti näyttää samalta kuin aijemmin kuvailemani läävä, minkä keskellä elin. Ulkonäkökin kertoo paljon. Ihminen, joka on syystä tai toisesta väsynyt, stressaantunut, masentunut tai jotenkin muuten voi huonosti, ei jaksa panostaa ulkonäköönsä. Kaikki ei tietenkään halua laittautua sen kummemmin, eikä tarvitsekkaan, mutta hygienian laiminlyönti ja likaiset vaatteet puhuvat puolestaan. Usein kun työni puolesta istun bussissa ja kuuntelen ihmisten puhuvan, järkytyn siitä, miten monien suusta tulee hyvin negatiivispainotteista tekstiä. Raamatussakin sanotaan: "Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu." (Matt. 12.34) Se on niin totta. Jatkuva valittaminen, toisten haukkuminen ja syyllistäminen, itsesäälissä rypeminen tai vihaisuus kertovat paljon ihmisen sydämentilasta. Tälläinen ihminen voi huonosti, ja saa ympärillä olevatkin voimaan huonosti! Ihminen voi syyttää olosuhteita ja sen hetkistä tilannettaan, mutta asioille voisi monesti tehdä enemmän kuin osaisi kuvitellakkaan, kuten hakea apua, asennoitua positiivisesti, kieltäytyä ajattelemasta tuhoavia ja myrkyttäviä ajatuksia, lopettaa seurustelu sellaisten ihmisten kanssa, jotka saavat voimaan huonosti. En tarkoita, että aina tulisi pyrkiä olemaan iloinen ja onnellinen, tottakai elämä tuo tullessaan kriisejä ja vaiheita, jotka on vain käytävä läpi. Juuri sitä tarkoitan, että asiat on käytävä läpi, käsiteltävä. Ei saisi jäädä paikoilleen ja katkeroitua. Voihan sitä viettää lopun elämänsä itsesääliriippumatossa loikoillen ja syyttää toisia omasta surkeudestaan, mutta ei kovin fiksu valinta. Kun olin masentunut, minuun kolahti lause: "Ihminen on omien valintojensa summa." Suutuin. Ajattelin, että jaa onko se minun valintani, että läträän täällä viinan kanssa päivästä toiseen, olen masentut ja pettynyt ja psyykkeeni on riekaleina?? Pieni ääni pääni sisällä sanoi, kyllä on. Mietin ja pureskelin asiaa, tulin kokoajan varmemmaksi siitä, että voin syyttää eniten itseäni. Kuka pakotti ryhtyä seurustelusuhteisiin, jotka olivat tuhoavia? Kun olisi pitänyt lähteä, miksi jäin? Kuka käski alkaa hukuttaa murheet viinaan ja huumeisiin, miksi en hakenut apua, tai kertonut kenellekkään kuinka paha olo minulla oli? Väärät valinnat ja niiden seuraukset. Siinä se. Kun ymmärsin lakata syyttämästä muita tilanteestani ja otin vastuun itselleni, myös pois pääsy kuilusta alkoi muuttua todeksi, koska niin kauan kun syytin muita, oletin, että se on heidän tehtävänsä myös muuttaa minun elämäni. No, eihän se niin mene. Otin vastuun, ja mikä tärkeintä, annoin itselleni anteeksi kaikki väärät valinnat, lupasin itselleni, että kaikki muuttuu vielä.
Aloitin siitä, että tarkkailin, mitä ajattelin. Minullahan on lupa valita, mitä ajattelen, kaikilla muillakin on. Järkytyin siitä, miten negatiivisia ajatuksia pyörittelin mielessäni. Tiesin, että asialle täytyi tehdä jotain. Asunto, missä elin, oli täysi läävä, eihän sellaisen keskellä kauhean positiivisia ajatuksia tulekkaan. Menin pitkille kävelyille luontoon. Etsin mitä ihanempia paikkoja. Ajattelin luontoa, miten ihmeellistä ja kaunista kaikki on. Kun menin kaupungille, ajattelin vastaan tulevista ihmisistä kaikkea hyvää, kuten kuinka kauniit hiukset jollakin on, miten hienot vaatteet tai kaunis hymy, vartalo, mitä vaan. Ajatukset saivat minut hymyilemään, ihmiset hymyilivät takaisin, mikä sai olon vieläkin paremmaksi. Aina, kun surkeus ja paha olo meinasivat saada taas vallan, pysähdyin tarkistamaan, mitä ajattelin. Tartuin negatiiviseen ajatukseen ja käänsin sen positiiviseksi, enkä antanut sen lannistaa, tai kieltäydyin ajattelemasta asiaa, jos se oli merkityksetön ja turha. Kun tarpeeksi kauan jaksaa taistella mielensä kanssa, lopulta positiivinen ajattelutapa automatisoituu. Niin kävi minullekkin. Kun mieli alkoi voida hyvin, alkoi se näkyä myös ulos päin. Sain voimavaroja, mitä en tiennyt omistavanikaan. Jaksoin siivota, laittautua, menin töihin, aloin urheilla, sain lisää ystäviä ja löysin ihanan miehen. Tunteemme tulevat pitkälti omista ajatuksistamme. Eli me voimme vaikuttaa hyvin paljon tunteisiimme. Minä aina luulin, että olen vain luonteeltani ailahteleva, ja ettei sille tunteiden vuoristoradalle voinut mitään. Kun ymmärsin, että negatiiviset ajatukset saavat olon tuntumaan huonolta ja positiiviset ajatuksen saavat olon tuntumaan hyvältä, halusin entistä enemmän jatkaa taistelua mieleni kanssa. Lopulta myös tajusin, miten huonosti alkoholin käyttöni sai minut voimaan, se oli pahin viholliseni. Hetkeksi se toi helpotuksen pahaan oloon, mutta hinta hetkellisestä hyvästä olosta oli liian suuri. Menetin lähes kaiken. Onneksi voi aina aloittaa alusta, eikä koskaan ole liian myöhäistä. Elämä voi muuttua.
Ihanaa vappua kaikille! Muistetaan nämä:
-Olemme omien valintojemme summa
-Ajatukset muodostavat tunteemme
-Keskitytään ajattelemaan positiivisesti ja sitä kautta keräämään voimavaroja
-Pidetään itsestämme huolta, eletään terveellisesti
-Lakataan arvostelamasta muita, omassa itsessäkin riittää tekemistä ihan varmasti
