Mielipiteeni mielipiteistä.

Tänään mielipiteistä. Minua rupesi eilen huvittamaan, kun puhuimme Kimmon kanssa hänen aamuvuorostaan. Yllättäen minulla löytyi mielipide, moneltako heidän firmassaan kannattaisi aloittaa aamuvuorot. Tällä hetkellä aamuvuorot alkaa viideltä, ja loppuu yhdeltä, mutta töitä ei voi kunnolla alkaa yleensä tekemään kun vasta kuuden aikaan, koska mikään paikka ei ole auki vielä. Minulla oli siis mielipide, että kuudesta kahteen olisi sopiva työaika, ja vain sen takia, että Kimmo pääsisi töistä suhteellisen ajoissa pois töistä, vaikka joutuisikin heräämään varhain, mikä ei häneltä oikein luonnistu. Oli siis oma lehmä ojassa.. ja lisäksi, enhän minä tiedä heidän työstään yhtään mitään ja silti niin kovasti olin kertomassa miten heidän tulisi toimia.

Minulta siis yleensä aina löytyy mielipide asiaan kun asiaan ja se ärsyttää monesti ihmisiä. Olen pohtinut, onko se väärin olla aina jotain mieltä, tai ilmaista mielipidettään. Joskus on ihan sopivaa pitää suu kiinni, aina minun mielipiteelläni ei ole mitään merkitystä, eikä sitä myöskään tarvi silloin välttämättä ilmaista. Siinä on siis opettelemista! Olen myös huomannut sen, että minulta yleensä monet odottavat mielipidettä, koska he ovat varmasti tottuneet siihen, että sellainen löytyy. Joskus harvoin käy myös niin, että sellaista ei ole. Jos joku kysyy: "mitä minun tulisi tehdä?", en välttämättä jaksa edes sanoa mitään, koska olen niin monta kertaa joutunut huomaamaan, että harvemmin ihmiset tekevät niin kuin heitä kehoitetaan, elleivät he halua oikeasti toimia niin.

Onneksi saa muuttaa mieltään. Minä olen muuttanut mielipidettäni aika monessakin asiassa. Ennen minulla oli joissain asioissa niin mustavalkoinen ajattelutapa, että aivan hirvittää jälkikäteen. Sehän on yksi varhaisista puolustusmekanismeistä, halkominen eli lohkominen. Asiat lohkotaan joko hyväksi tai pahaksi. Tämän puolustusmekanismin käyttäminen kuuluu yleensä murrosikään, ja aikuisiällä näin ehdottomasti ajattelevalla ihmisellä tulee todennäköisesti olemaan paljon ihmissuhdeongelmia ja se vaikeuttaa yhteisössä elämistä. No näinhän minun kohdallani oli. Mutta mikä minussa laukaisi tälläisen ajattelutavan? En osaa vastata siihen, ehkä joskus osaan. Ainut mikä minulla tulee mieleen, on silloinen päihteiden käyttö ja masennus ym.. Mutta ei siitä sen enempää kun en tiedä.

Asioilla on aina kaksi puolta, mutta riittääkö se? Pitäisi vielä kyetä näkemään asiat siinä välissä. Ainakin minä haluan pyrkiä siihen, ja minun on pakkokin ammattini puolesta. Jos ajattelisin mustavalkoisesti esimerkiksi omasta elämästäni ja menneisyydestäni, se tarkoittaisi sitä, että joko minua on kohdeltu väärin tai että minä olen tehnyt väärin. Ei minun vaikeuksiini ole kukaan pelkästään syyllinen, en edes minä. Minulle on tehty pahaa, ilman, että olisin voinut vaikuttaa asiaan. Minä olen tehnyt pahaa ja niin edelleen. Kaikkeen liittyy aina niin paljon kaikkea. Mikään ei ehkä turhauta minua enempää kuin se, että pyöritellään eri ääripäitä. Esimerkiksi jos sanon, että "ei saa miellyttää", jonkun on pakko lisätä, että "niin ei saakkaan, mutta ei myöskään aina voi ajatella vain itseään.." Aijaa, ei vai?? Kyllä minä tiedän, että on yö ja päivä, mutta mitä kaikkea sen aikana tapahtuu, siihen kannattaa keskittyä. Tai minä ainakin mielummin keskityn.

Olen miettinyt, että sen tiedon ja kokemuksen valossa muodostan tämän hetkiset mielipiteeni, mitä minulla on ja kun tietoa ja kokemusta tulee lisää, minä saan muuttaa mielipiteitäni ja kasvaa. Tässä mielipiteeni mielipiteistä.. Ehkä ensi kerralla keksin jotain mielenkiintoisempaa kirjoitettavaa, kiinnostaakohan ketään muuta miettiä tälläisiä asioita, onko nämä itsestäänselvyyksiä?

Vastaus on EI.

Päivitin blogini talvea varten. Miten voisin kuvailla, ehkä tälläinen dramaattinen, tumman romanttinen on tyyli, josta pidän. Rakastan mustaa pitsiä, valkoisia helmiä ja punaisia ruusuja! Kaikkia edellä mainuttuja haluaisin käyttää tulevissa häissämme, mutta näillä näkymin niistä on tulossa kesähäät, joten koristelut ym saisivat olla kyllä vähän raikkaammat ja kesäisemmät, katsotaan nyt sitten..

Minulle tarjoutui mahdollisuus erääseen asiaan, jota minun täytyi paljon miettiä. Olin periaatteessa unelmoinut tälläisestä mahdollisuudesta koko elämäni, mutta jokin tarjoukseen tarttumisessa ahdisti. Jouduin punnitsemaan, mikä minulle on tärkeintä. Olisin saanut aika helpolla käydä valmiiseen pöytään, mutta se olisi vaatinut minulta luopumista omasta tyylistäni, ainakin jossain määrin. Ymmärsin, että olen aina ollut sellainen omantien kulkija, ja minulla on ollut aina oma tyylini, joka on vaihdellut milloin mitenkin. Minulla on siis muuntautumiskykyä, mutta se tapahtuu omilla ehdoillani ja siihen suuntaan, mikä tuntuu hyvältä ja omalta. Jos yhtäkkiä minulle saneltaisiin, miten minun tulisi pukeutua ja käyttäytyä, ahdistuisin totaalisesti, niin kuin varmasti moni muukin ihminen. Minulla on yleensä asiasta kuin asiasta mielipiteet, en voisi kuvitella, miten kestäisin, jos mielipiteelläni ei olisi arvoa jossain asiassa, missä olisin mukana, täytyisi vain toimia sen mukaan, miten toiset parhaaksi näkevät. Ihan kuin oranssin pitäisi olla yhtäkkiä harmaata. Siltä minusta tuntuisi. Ehkä minulla menneisyys kummittelee siinä määrin, että mieleen nousevat ajat, jolloin tietyllä tapaa kadotin itseni ja alistuin toisen ihmisen tahtoon. Kun kovan työn jälkeen löysin itseni ja toivoin kokemuksistani, minulla on pakonomainen tarve pitää kiinni kynsin ja hampain omasta itsestäni, ikään kuin se muuten vietäisiin minulta. Yleensä asioilla on taipumus mennä ääripäästä toiseen, ennen kuin ne löytävät sen kultaisen keskitien. Ehkä tämän vuoksi mielipiteenikin ovat olleet todella vahvoja. Sen mukaan miten kypsyyttä tulee, lopulta ymmärtää, etteivät asiat ole niin mustavalkoisia, joistain asioista voi olla montaa mieltä ja niin edelleen. Mutta tästä "elämäni tilaisuudesta" sen verran vielä, että minä en siis tarttunut siihen. Minulle painaa enemmän, että saan pitää kiinni omasta tyylistäni ja olla sitä mitä olen, vaikka joutuisin itse kattamaan pöydät ja tekemään kaiken työn alusta asti. Se vaatii työtä, mutta samalla se tuo vapautta. Luovuus tukahtuu, jos se ei saa roihuita vapaasti sellaisenaan. Ja jos se saa palaa, siinä ei mitään sytytysnesteitä tarvita, sammukoot vaikka välillä, aina se syttyy uudestaan kuitenkin. Niin on ollut ainakin tähän asti.